Santtutonttu hiihtää jäällä

Tomminkaisen tuuma

Siinä on jotain ihmeellistä. Se tapahtuu joka kevät: lumesta tulee kiiltävää kuin lasi. Aurinkoisina päivinä hanget alkavat kimaltaa ja niiden pintaan ilmestyy kaikenlaisia möttiäisiä.  Santulla on hienot pompulavarpaat ja vahvat jalat, siksi lumi kannattelee hienosti sen painoa. Lumella saattaa heittää vaikka kuperkeikkaa! Ei se kuitenkaan yhtä mukavalta tunnu kuin kesällä sammalmättäällä. Itse asiassa tämä lumi on aika kovan tuntuista pienen olennon selkään. Parempi on ottaa suosiolla sukset alle ja lähteä niillä suihkimaan. Niillä pääsee ketterästi eteenpäin joka kuusikossa. Santtu kääntyy siltä keikkumalta hakemaan suksiaan kotikuusen alta.

Santtu on tonttu. Tai oikeastaan tomminkainen.  Jos äiti on tonttu ja isä menninkäinen, niin silloin on tomminkainen.  Jos tekee jotakin liian omapäistä, silloin äiti kutsuu heitä lapsia montuiksi. Juuri nyt Santtu ei tunne oloaan sen kummemmin montuksi eikä tomminkaiseksikaan, ainoastaan seikkailunhaluiseksi pieneksi vesseliksi.

Mukailtu ote kirjasta Santtutontun matka Suomen sydämessä.
Tilaa kirja Santtutontun matkasta Suomen sydämessä Taidemetsän puodista täältä (puoti aukeaa uuteen ikkunaan).