SANTTUTONTUN TARINA

Eräänä kirpeänä syyspäivänä kuvittaja Pia-Maria Pohto oli kävelyllä lähimetsässä. Yhtäkkiä kaarnakannon takaa pilkisti jotakin sinistä. Eikun valkoista. Hei, kyllä se oli molempia! Sammalmättään reunasta ilmestyivät sinivalkoisen pipon jälkeen haituvapäiset korvat, joista toinen oli lerpallaan. Uuden ihmistuttavuuden ilmeen nähdessään otuksen suu ratkesi riemukkaaseen kikatukseen.

Äimääntymisestä toivuttuaan kuvittaja alkoi jutella suloisen pikku otuksen kanssa. Selvisi, että se oli tonttu nimeltä Santtu, tarkalleen ottaen tommikainen eli tontun ja menninkäisen jälkeläinen.  Se kertoi tomerasti tulleensa siihen ikään, jolloin lähdetään etsimään ikiomaa kotia. Innokkaasti se alkoi kertoa upeista paikoista, tunnelmallisista saunoista sekä lapsista, joita se oli reissullaan kohdannut. Tässä vaiheessa Pia-Maria kutsui Santun kotiinsa hunajakupposelle, jotta voisi kuunnella lämpimässä lisää. Oli pakko ottaa paperia ja kirjoittaa jännittävät käänteet muistiin! Santtu antoi myös hyviä ohjeita, kun Pia-Maria hahmotteli tarinalle kuvia.

Välillä lämmitettiin sauna ja tarinoitiin lauteilla, sitten maisteltiin meetvurstia ja hörpittiin mustikkamehua. Suupielet sinisinä ja posket punaisina tomminkainen oli äänessä piirtäen tämän tästä ilmaan suuria kuvioita. Ison osan seikkailusta sai Pia-Maria kirjoitettua, mutta paljon jäi muistinkin varaan. Jo aamulla pikku tomminkainen teki lähtöä, sillä se oli kovin malttamaton löytämään uuden kotinsa. Se oli myös aivan varma, että monta uutta hauskaa paikkaa osuisi sen matkan varrelle.

Seuraavana keväänä Santtuliini piti tekemänsä lupauksen ja palasi turisemaan loput tarinastaan. Se kertoi ylpeydestä pulleana, että oli nyt oikea saunatonttu; savusaunan Santtu. Seikkailu oli niin erityinen, että Pia-Maria halusi palavasti tehdä tarinasta kirjan. Siitä ei tulisikaan ihan tavallinen satukirja, koska seikkailu oli ihan oikeasti tapahtunut ihan oikeissa paikoissa ja ihan oikeiden lasten kanssa! Kuvittaja otti yhteyttä Santun vierailemiin paikkoihin. Yhteistyössä näiden kohteiden kanssa tarinasta syntyi kuin syntyikin kirja, Suomen satavuotisjuhlavuoden hengessä, Yhdessä.

SANTUN TUNTOMERKIT

Kun metsässä tai markkinoilla vilistää sinivalkopipoinen epeli, näistä tuntomerkeistä tunnistat sen Santuksi:

Laji:

Tomminkainen
(äiti tonttu ja isä menninkäinen)

Olemus:

Suloinen ja pehmoinen

Asenne:

Utelias ja iloinen seikkailumieli

Pituus:

28cm
(Jos näet Santun aikuisen kokoisena, silloin Pelle-Akustin suurennushuurennustaika on alkanut vaikuttaa.)

Paino:

n. 1600g (tai hurjasti enemmän!)

Silmien väri:

Siniset

Korvat:

Suipot. Oikea korva terhakka,
vasen vähän lerputtaa.

Vaatetus:

Valkoinen pehmoinen pipo, jossa iso sininen tupsu. Siniset housut,  joista lahkeet käärityt. Housuja pitävät ylhäällä keltaiset nyöriolkaimet. Talvipakkasilla valkoinen nuttu, mutta tarkenee ilmankin. Kesällä Santtu on ilman paitaa ja uidessa pitää punaisia uimahousuja. Mukana on kirkkaanpunainen reppu.

Lempiruoka:

Melkein kaikki. Ainakin kaikki, mitä lapset sille tarjoavat!

Mitä tekee mielellään:

Saunoo, leikkii ja reissailee. Ja syödä mumpsuttaa.

Lempipaikka:

Syli. Heti toisena sauna.

Missä haluaisi käydä:

Joka paikassa!

SANTTUTONTTU

Santtu pitää kovasti loruista ja on hyvä laulamaan. Se keksii välillä pieniä lauluja, joita rallattelee mennessään. Välillä aikuiset luulevat sitä nalleksi, koska se on niin pikkuinen ja pehmoinen. Mutta lapset kyllä tietävät, että Santtu on ihan oikea ja että sen kanssa on hauskaa leikkiä. He myös ymmärtävät, että reissulainen rakastaa hyvää ruokaa! Reissupäivän sapuskoinnin jälkeen on aina hyvä päästä saunan lämpöön, jotta reissuvarpaat taas vetristyvät – ja puhdistuvatkin siinä samalla.